Yritysten toiminnan kannalta tärkeiden kahden käyttöjärjestelmän ja yhden tietokantasovelluksen tuki on päättymässä.

Tuen päättyminen tarkoittaa sitä, että järjestelmiin ja tietokantasovellukseen ei tule enää uusia tietoturvapäivityksiä eikä ohjelmistovirheen korjauspäivityksiä. Merkittävästi kasvavien tietoturvariskien lisäksi lisääntyvät ohjelmistojen yhteensopivuusongelmat.

Käyttöjärjestelmien Windows 7:n ja Server 2008:n tuki ja päivitykset loppuvat 14.1.2020. Tietokantasovelluksen Sql Server 2008/R2:n tuki päättyy jo aiemmin, 9.7.2019.

– Alkuvuonna 2019 on jo oikea aika alkaa miettiä, kuinka yrityksesi tiedot turvataan ja kuinka ohjelmistojesi toimintakyky varmistetaan jatkossa, sanoo Printcomin palvelupäällikkö Sakari Saarela.

Printcom auttaa tarvittavan IT-ympäristön määrittämisessä ja suunnittelussa sekä avustaa oikean ratkaisun löytämisessä ja sen käyttöönotossa.

Käyttöjärjestelmien ja tietokantaohjelmistojen päivittämisen yhteydessä kannattaa miettiä oman IT-ympäristön tarpeellinen kehityssuunta. Onko palvelimen kapasiteetin tarve kasvanut tai onko oleellisia palveluita siirtymässä pilvipalveluiksi? IT-kartoituksella päästään parhaimpaan lopputulokseen.

Etkö tiedä, mitkä järjestelmä- ja ohjelmistoversiot yrityksessäsi on käytössä? Printcom auttaa.

Elinkaarensa päättävät Microsoftin järjestelmät ja ohjelmisto pähkinänkuoressa

  • Windows 7: päätelaitteiden käyttöjärjestelmä, jonka avulla yrityksen käyttämät ohjelmistot toimivat.
  • Server 2008: palvelimien käyttöjärjestelmä, jonka avulla yrityksen tietokoneet osaavat toimia suunnitellulla tavalla. Toimii taustalla, ei näy käyttäjille.
  • Sql Server 2008/R2: Tietokantasovellus, jonka avulla esimerkiksi taloushallinnon sovellukset toimivat.

 

Pyydä lisätietoja ja apua ottamalla yhteyttä.