Printcom Center Oy lahjoitti yhdessä Wanhan Porvoon Rotaryklubin kanssa maaliskuussa Porvoon Ohjaamossa asioivien nuorten käyttöön uuden, tehokkaan työaseman ja tulostimen.
– Otimme lahjoituksen vastaan erittäin kiitollisena, sillä mahdollisuudet laitehankintoihin ovat rajalliset vasta vuoden toiminnassa olleessa Ohjaamossa. Uusi kone ja monikäyttöinen tulostin helpottavat käytännön työskentelyä nuorten kanssa, kertoo koordinaattori Sanni Einovaara.
Ohjaamossa autetaan alle 30-vuotiaita nuoria ilman ajanvarausta erilaisissa arjen hallintaan liittyvissä asioissa. Näitä ovat muun muassa oman suunnan löytäminen, työnhaku, koulutuksiin hakeminen, talousasiat ja asuminen sekä vapaa-aikaan liittyvät kysymykset. Ohjaamo sijaitsee WSOY-talossa.
–Wanhan Porvoon Rotaryklubin pääteemoihin on vuodesta 2015 lähtien kuulunut syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukeminen paikallisesti. Yhdistys panostaa vahvasti nuoriin ja haluaa tukea heidän unelmiaan, toteaa Wanhan Porvoon Rotaryklubin puheenjohtaja Pauli Tarna hyväntekeväisyysyhteistyöstä Ohjaamon kanssa.
– Olemme palkanneet kaksi alle 30-vuotiasta työntekijää viimeisen vuoden aikana. Näkisimme mielellämme lisää osaavia ja aktiivisella asenteella varustettuja nuoria tulevaisuudessa. Tämän vuoksi olemme mielellämme mukana tällaisessa yhteistyössä. Lisäksi tässä on kyse konkreettisesta tietotekniikan mahdollistamisesta, joka on meidän ydintoimintaamme, taustoittaa toimitusjohtaja Jyrki Vaara Printcom Center Oy:n mukana oloa.
Kuvateksti: Lahjoitustilaisuudessa 14. maaliskuuta vasemmalta oikealle: nuorisotyön koordinaattori, Noora Floor-Berg, Ohjaamon koordinaattori Sanni Einovaara, nuorisopalveluiden päällikkö Nina Jorkama, Printcomin edustaja Miro Siltakorpi ja Wanhan Porvoon Rotaryklubin puheenjohtaja Pauli Tarna. Kuva: Sara Tallsten.