Klikkaa, kun tarvitset teknistä tukea tai huoltoa! Service Desk Canon-huolto Etätuki

Fujitsun globaali green ICT -hanke edistää myös asiakkaan ympäristövastuuta

Fujitsu on sitoutunut toimittamaan asiakkailleen tuotteita ja palveluja, joiden avulla voi pienentää omaa hiilijalanjälkeään ja saavuttaa omat kestävän kehityksen tavoitteensa. Fujitsu on myös saavuttanut merkittäviä säästöjä ympäristöohjelmansa avulla.

– Huomioimme ympäristötekijät ICT-tuotteiden kaikissa elinkaaren vaiheissa tutkimus- ja kehitystyöstä ja suunnittelusta aina kierrätykseen asti, kertoo tuotepäällikkö Uki Heng Fujitsu Finland Oy:stä.

Green IT -asteikko kertoo tuotteen ympäristöystävällisyydestä

Ympäristöystävällisyys on niin syvällä Fujitsun yrityskulttuurissa, että se ohjaa kaikkea toimintaa. Kaikki laitteet valmistetaan neljää perusarvoa kunnioittaen: luotettavuus, vihreät arvot, innovatiivisuus ja käyttäjäystävällisyys.

– Esimerkiksi pakkauksien koko optimoidaan, eikä niissä käytetä turhaa täytettä. Ostamme globaalilla tasolla asiakkailta vanhat koneet pois, kunnostamme ja myymme ne, Heng luettelee. – Meillä on myös oma kolmiportainen vihreysmittari tuotteille, Green IT.

Oman tiukan Green IT -asteikkonsa lisäksi Fujitsun ympäristöjohtamisen perustana toimivat mm. ISO 14001-standardi sekä lainsäädännön ja viranomaisten vaatimukset. Fujitsu hakee ympäristösertifikaatit, kuten joutsenmerkin tai globaalin Energy Star tai saksalaisen Blue Angel -merkin lähes kaikille tuotteille.

– Japanilaiset ovat hirveän pitkällä ympäristöasioissa. Fujitsun Lifebook-tuotteet täyttivät RoHS-direktiivin vaatimukset jo pari vuotta ennen direktiivin voimaantuloa. Direktiivi rajoittaa sitä, minkälaisia kemikaaleja erilaisissa tietoteknisissä laitteissa saa olla.

Jokainen fujitsulainen toimii ympäristön hyväksi

Fujitsun globaalin ympäristöohjelman tavoite on vähentää yhteiskunnan kasvihuonepäästöjä 26 miljoonaa tonnia ict-ratkaisujen avulla. Fujitsu myös valistaa asiakkaitaan ympäristöasioissa.

– Fujitsun tuotteiden jälleenmyyjänä Printcom osaa suunnitella tehokkaan mutta ympäristöystävällisen ict-ratkaisun liiketoiminnallesi. Myös Printcom toimii ympäristöjohtamisstandardi ISO 14001 mukaan.

Tuotteiden ympäristöystävällisyydellä on kustannussäästöjen lisäksi yhteiskunnallisia vaikutuksia. Esimerkiksi Fujitsun standby-tilassa 0 wattia kuluttavat tietokonenäytöt, työasemat ja kannettavat säästävät virrankulutuksessa vuositasolla merkittäviä määriä.

– Olemme saavuttaneet merkittäviä säästöjä ympäristöohjelmamme avulla. Helsingin toimipisteemme kuuluu WWF:n green office -verkostoon. Päästöt ovat vähentyneet, sähkönkulutus on pienentynyt ja käytämme uusiutuvaa energiaa. Jatkamme edelleen työtä, jonka tavoitteena on entistä energiatehokkaammat toimistot niin meillä kuin asiakkaillammekin.

Fujitsu on johtava japanilainen ict-yritys, joka tarjoaa laajan valikoiman teknologiatuotteita sekä ict-ratkaisuja ja -palveluja. Noin 162 000 fujitsulaista palvelee asiakkaita 100 maassa. Fujitsu hyödyntää kokemustaan ja ict:n mahdollisuuksia muokatakseen tulevaisuutta yhdessä asiakkaidensa kanssa. Fujitsun liikevaihto oli 4,8 triljoonaa jeniä (46 miljardia USD) 31.3.2014 päättyneellä tilikaudella. Suomessa Fujitsu Finland Oy:n palveluksessa työskentelee 2 600 ihmistä.