Ykköstoimiston asiakkaille kaupan toteutuminen merkitsee ratkaisumahdollisuuksien laajentumista Printcomin kattavaan ICT-palvelutarjoamaan, mutta myös entistä tehokkaampiin tulostus- ja informaationhallinnanpalveluihin. Tehokkaasti yhdestä paikasta, hallittuna ja toimivana kokonaispalveluna.

 

Printcomin nykyisille asiakkaille pystymme jatkossa tuottamaan palveluita omana tuotantona myös pääkaupunkiseudulla. Tähän on ollut jo luontainen tilaus, koska toimitamme jo useille asiakkaillemme sopimuspalveluita valtakunnallisesti. Mikäli sinulla on toimipiste pääkaupunkiseudulla, saamme nyt helposti laajennettua palvelut myös sinne.

 

Liiketoimintakaupassa Ykköstoimisto Oy:n asiakassopimukset siirtyvät Printcomille. Lisäksi myyntiin ja palveluiden ylläpitoon siirtyy yhteensä 4 henkilöä. Kaupan toteutumisen jälkeen Printcomin ydinvahvuus – osaaminen - kasvaa, ja joukossamme on jo yhteensä 43 alan rautaista ammattilaista.

 

Lisätietoja liiketoimintakaupasta saat toimitusjohtaja Jyrki Vaaralta, p. 044 0757 707 tai jyrki.vaara@printcom.fi.