Kokenut talonrakentaja ja asuntotuottaja Varte Oy on luottanut Printcomin palveluihin jo yli kymmenen vuotta. Printcomin ICT-ratkaisut ja laiteympäristöt ovat käytössä Varten toimipisteissä sekä kaikilla rakennustyömailla.

– Olemme kasvaneet paljon vuodesta 2003, jolloin aloitimme yhteistyön Datakanavan eli nykyisen Printcomin kanssa, kertoo Varte Oy:n talousjohtaja Anne Paajanen. – Printcomin palvelut ovat joustaneet kasvun mukana ja yhteistyöstä on ollut kiistatonta etua.

Luontevasti lähellä

Varten Kouvolan toimipiste ja Printcom sijaitsevat saman kadun varrella. Apu on lähellä, ja sitä on saatu tarvittaessa jopa ilta-aikaan. Printcomin palveluita käyttävät myös Varten kaksi muuta toimipistettä Helsingissä ja Lahdessa – ja toimipisteitä on oikeastaan yhtä monta kuin on työmaitakin.

– Esimerkiksi sähköinen laskujen kierto on ollut meillä käytössä jo kymmenen vuotta myös työmailla. Silloin tarvitaan sellaiset järjestelmät ja yhteydet, jotka todella toimivat. Printcom on ollut tällaisten ratkaisujen kehittämisessä todella hyvä.

Yritysten järjestelmissä on usein korvaamatonta tietoa. Vartella on toistaiseksi ollut omat palvelimet, joiden tietokannat Printcom pitää turvassa.

– Taloushallinnon ihmisenä olen huolissani valtavasta tietomäärästä, mikä palvelimilla on, ja että kaikki pyörii niin, ettei mitään katoa lopullisesti. Printcomin automatisoidun varmistuspalvelun avulla tiedostomme ovat turvassa, ja se on henkisesti iso asia.

Ratkaisut muuttuviin tilanteisiin

Printcom palvelee Vartea IT-prosessien hallinnassa kokonaisvaltaisesti. Pitkäaikaiseen asiakkuuteen kuuluu muun muassa työasemien hallinta, Service Desk -palvelut, sähköpostit, tietoliikenne, mobiilihallinta ja tulostusratkaisut.

– Meillä on oma yhteyshenkilö Printcomilta. Se on ollut helpotus, kun asioita ei aina tarvitse selittää alusta asti. Aloitteita ja ideoita on tullut molemmin puolin, ja pohdimme yhdessä miten asiat milloinkin parhaiten ratkaistaan, Paajanen kertoo.

– Olimme Printcomin asiakkaita jo, kun olimme pieni yritys, ja jatkamme yhteistyötä nyt melko suurena yrityksenä. Heidän palvelujaan voi suositella kaikenkokoisille yrityksille.

Varte Oy on yksityisessä omistuksessa oleva, keskisuuri talonrakentaja ja asuntotuottaja. Yrityksen palveluksessa on noin 110 henkeä. Toimialue kattaa Kaakkois-Suomen, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan. Varte urakoi uudis- ja saneerauskohteita sekä tuottaa laadukkaita rivi- ja kerrostaloasuntoja. Tuotanto kattaa asuin-, toimitila- ja julkiset rakennukset.